Torstai 11.4.2013
Lähdimme Kalliolan Arton kanssa torstain päivälaivalla (M/S Eivor) Jurmoon.
Automatkalla näimme vuoden ensimmäiset töyhtöhyypät jossain Paraisilla.
Jurmoon ei ollut muita tulijoita, mutta Utöhön oli useita, mm. Tenovuon Jorma.
Heti laivan lähdön jälkeen Lohmin kohdalla oli kolme
merikotkaa jäällä.
Jormakin haki kameransa, kun linnut huomattiin ajoissa.
Meri oli jäässä Aspöhön asti, joten vesi- tai muitakaan lintuja ei ollut juurikaan näkyvissä.
Nötössä oli tuulihaukka ja Aspön jälkeen avovedessä kaksi ruokkia.
Matka satamasta asemalle oli harvinaisen vähälintuinen.
Jopa marraskuussa lintuja tuntuu olevan enemmän.
Asemalla oli jo neljän hengen miehitys, Kim Kuntze, Meri Öhman, Markus Rantala sekä lähes vakiokalustoon kuuluva Timo Palomäki.
Kevään myöhäisyys näkyi myös havaintolistoissa.
50 lajin rajaa ei ole saavutettu yhtenäkään päivänä, vaikka huhtikuu on jo pitkällä.
Asemalla suoritimme ensin tärkeimmät tehtävät, keitimme kahvit ja söimme välipalaa.
Tämän jälkeen lähdimme katselemaan itäpuolta, ensin lepikon läpi rantaan.
Lepikossa näkyi ruhtinaallisesti lintuja: Arto näki talitiaisen ja minä kaksi mustarastasta.
Rannalla löytyi saaren ainoa vuodenpinna: ristisorsa Sorgenilta. Liian kaukana kuvattavaksi.
Kyhmyjoutsenia
rannalla oli pitkästi toista sataa.
Tällä kertaa niiden kuvaaminenkin onnistui tavallista paremmin.
Oheisen linkin takaa löytyy sekä tämän illan kuvia että muutama muukin retkikuva,
myös Lohmin merikotkan kanssa samassa kuvassa.
Muuten lajisto oli tavanomaista: kanadanhanhia,
merihanhia,
sinisorsia sekä tietenkin telkkiä ja lokkeja.
Muutama laulujoutsenkin oli paikalla.
Asemalomakkeella lajeja saatiin 52, mikä taisi olla tämän vuoden ennätys ja ensimmäinen kerta yli 50 lajia.
Meidän osuus tulokseen oli vaatimaton, emmehän ehtineet pahemmin katsellakaan.
Oli meilllä kuitenkin yksi laji, jota ei ollut muilla, muuttava harmaahaikara.
On se muuttolintujen tulo melkoisesti myöhässä.
Perjantai 12.4.2013
Perinteistä auringonnousukuvaa ei tällä kertaa ole.
Aamuvakiolle toki mentiin.
Taivas oli niin pilvessä, ettei mitään kuvattavaa ollut.
Vuoden ensimmäiset kiurut (minulle) sentään näyttäytyivät.
Paikalla oltiin hiukan yli puoli tuntia, kun alkoi sataa.
Se siitä aamuvakiosta.
Kymmenen maissa sade oli lähes tauonnut, ja maastoon täytyi päästä.
Sumu on edelleen melkoinen, kuten oheisesta kuvasta voi päätellä.
Siinä on etelälepikko (etäisyys n. 200 m) harjulta kuvattuna.
Sielläkin kävimme, ja löysimme lehtokurpan aivan viimeisestä nurkasta.
Kuljeskelimme harjua pitkin ja sieltä nummen poikki satamaan.
Mitään erikoista ei näkynyt.
Satamassa oli muutama sinisorsa ja
isokoskelo
laivaväylän sulassa.
Välipalan jälkeen laskimme itäreitin ilman mainittavaa.
Merihanhi
jäi kuviin.
Palailimme lepikon ja harjun kautta, missä löytyi muuttava kulorastas.
Kiersimme vielä Sorgenin kautta. Siellähän oli eilen ollut ristisorsia.
Olivat ne nytkin, mutta melko arkoja kuvattaviksi.
Onnistuimme sentään olemaan ajamatta niitä lentoon.
Asemalle palattuamme siellä oli västäräkkejä, ensimmäiset tälle vuodelle, sekä muutama
tilhi.
Illansuussa männikköön laskeutui
tuulihaukka,
joka istui pitkän ajan männyn latvassa.
Päivän lajimäärä nousi nyt 60:een, mutta olihan meitä enemmän laskemassakin.
Iltalaivalla asemalle tuli Mikael Nyman, ja tupa on nyt täynnä.
Lauantai 13.4.2013
"Sataa sataa ropisee, tili-pili-pom".
Niinhän se alkoi lauantai sateisena, eikä aamuvakiolle ollut asiaa.
Niinpä me oleskelimme sisätiloissa odotellen sateen loppumista.
Siinä yhdentoista maissa oli enää kosteaa tuulta,
eikä sadetta ollut enää odotettavissa, joten maastoon saattoi lähteä.
Tehtävävuorojen jaossa Artolle, Mikaelille ja minulle oli tullut länsireitti,
joka laskentaa lukuunottamatta on liikkumiskiellossa huhtikuun alusta heinäkuun loppuun.
Ollessamme lähdössä näkyviin tulivat punakylki- ja laulurastaat.
Reitiltä löytyi mm. komea pulmunen sekä Jurmon ensimmäinen viklo, metsäviklo.
Merihanhia
jäi taaskin kuviin.
Löysimme varmaan joltain alukselta pudonneen
eväslaukun.
Sisältö on mielenkiintoinen.
Reitin päätyttyä tulimme Moringharunin tyvelle, mistä näkyi satamalaguuniin kalalokkiparvi jäällä.
Lokkien joukossa oli
selkälokki.
Heti löytymisen jälkeen sen eteen käveli kalalokki,
ja muutamille tuli pieni uskonpuute, kun lintua ei enää näkynyt.
Sumu oli edelleen melkoinen, kuten kuvista näkyy.
Nyt oli sentään aavistus kevään tulosta.
Iltapäivällä Kim ja Meri löysivät mustaleppälinnun (koiraan) suon ja harjun välistä.
Menimme tietenkin joukolla katsomaan, mutta eihän se enää näyttäytynyt.
Komppasin kuitenkin aluetta, ja kuulinkin kutsuäänen, johon tuli toisesta suunnasta vastaus.
Alue on kuitenkin kivikkoa, joten muutaman sentin siirtyminen voi aiheuttaa erilaisen kaiun
ja siten ääni voi tuntua tulevan toisesta suunnasta.
Niinpä en voinut olla varma lukumäärästä.
Artolla oli iltapäivällä jotain taulukon tekemistä, joten lähdin uudelleen maastoon.
Ajatuksena oli mennä rantaan, mutta sitä ennen menin uudelleen mulelialueelle.
Ja sehän löytyi, mutta tämä oli naaras.
Näin sen kerran lennossa, joten kuvaamaan en päässyt.
Rantaan en siitä kohtaa päässyt, ja pilkkasiipi jäi näkemättä.
Rantaan tulin lepikon itäpäässä, josta jatkoin Grundvikille.
Olin oikaisemassa Jurmon männyn luota, kun ilmaan nousi
tuulihaukka.
Kun kuvasin sitä, takaa kuului "ist-ist".
Sen verran vilkaisin, että niittykirvisestä tuli vuodenpinna.
Paluumatkalla vielä kapustarinta onnistui kasvattamaan vuodenpinnasaldoa.
Ei se muutto vieläkään räjähtänyt, mutta sen verran uusia lajeja tuli, että saldoksi saatiin 69.
Uusia Jurmon vuodenpinnoja tuli 11 ja henkilökohtaisia 7.
Sunnuntai 14.4.2013
Sunnuntaiksi oli ennustettu aurinkoista, mutta pilviseltä sää näytti ainakin aamulla.
Aamuvakiolle oli lähdettävä.
Muuttoa oli jonkin verran, mutta mielestäni ei mitään merkittävää.
Aamuvakio oli lopuillaan, kun
mustaleppälintu
näyttäytyi suon reunalla.
Matkaa oli pitkästi, joten kuvasta sen hädin tuskin löytää.
Naaraslintu tämä on.
Asemalle palattuamme sielläkin oli uusia lajeja: rautiainen ja taivaanvuohi.
Taivaanvuohi oli ollut eilenkin, mutta itse en sitä silloin nähnyt.
Asemalla ei sitten muuta ollutkaan kuin siivoaminen ja tiskaaminen.
Aikaa oli sen jälkeen pari tuntia, ja ajattelimme vielä käväistä Sorgenilla.
Markus tuli sieltä ja kertoi vain silkkiuikun olevan siellä.
Niinpä päätimme jatkaa suoraan satamaan.
Satamasta löytyi keltajalkainen harmaalokki (etualalla).
Siitä voisi yrittää etelänharmaatakin,
mutta eiköhän se ole tavallisen harmaalokin keltajalkainen muoto omissus.
Vai onko?
Sillä on
juhlavan kokoinen nokka,
isompi kuin normiharmaalokilla.
Ja nokan kärki kaartuu jyrkästi. Seuraava lainaus on Lintuoppaasta: "Silti omissus tunnettavissa harmaalokiksi tunnusomaisen muodon,
vaalean silmän, laajalti valkoisten käsisulkien kärkien ja syksyllä-alkutalvella tiheään viiruisen pään perusteella."
Katsopa kuvaa uudelleen, erityisesti käsisulkien kärkiä.
Tarkempi tuntomerkkianalyysi
löytyy linkin takaa.
Katsellessamme lintuja kuului tyllin ääni ja lähikarilta löytyi isokoskeloiden, sinisorsien ja merilokkien seasta
meriharakka.
Aurinkokin oli jossain vaiheessa tullut näkyviin, mutta tuulta olisi voinut olla vähemmän.
Ajankohtaan nähden lintumaailma oli vielä vaisua.
Myöhäinen kevät näkyi monien tähän aikaan tavanomaisten lajien puuttumisena.
Meri oli jäässä ainakin pohjoisrannoilla sekä etelälahdessa ja lunta oli maassa vielä melko paljon.
Paluumatkasta vietimme kannella melko suuren osan aikaa.
Riskilä
oli vielä näkemättä. Muiden päivien tulijat kertoivat niitä lennelleen kovasti, mutta meille se ei ollut näyttäytynyt.
Tuli se lopulta jostain Nötön ja Pärnäisten puolivälistä, jopa kuuden yksilön voimin.
Me palasimme vielä Eivorilla, mutta seuraavat saavat matkata Lilyllä.