Torstai 11.4.2013

Lähdimme Kalliolan Arton kanssa torstain päi­vä­laivalla (M/S Ei­vor) Jur­moon. Auto­mat­kal­la näimme vuoden ensimmäiset töyhtöhyypät jos­sain Paraisilla. Jurmoon ei ollut muita tulijoita, mutta Utöhön oli useita, mm. Tenovuon Jorma. Heti laivan lähdön jälkeen Lohmin kohdalla oli kolme merikotkaa jäällä. Jormakin haki kame­ransa, kun linnut huo­mattiin ajoissa.

Meri oli jäässä Aspöhön asti, joten vesi- tai muitakaan lintuja ei ollut juurikaan näkyvissä. Nötössä oli tuulihaukka ja Aspön jälkeen avo­vedessä kaksi ruokkia.

Matka satamasta asemalle oli harvinaisen vähä­lin­tuinen. Jopa marraskuussa lintuja tuntuu olevan enemmän.

Asemalla oli jo neljän hengen miehitys, Kim Kuntze, Meri Öhman, Markus Rantala sekä lähes vakiokalustoon kuuluva Timo Palomäki. Kevään myöhäisyys näkyi myös havain­to­lis­toissa. 50 lajin rajaa ei ole saavutettu yh­te­nä­kään päivänä, vaikka huhtikuu on jo pitkäl­lä.


Asemalla suoritimme ensin tärkeimmät teh­tä­vät, keitimme kahvit ja söimme välipalaa.

Tämän jälkeen lähdimme katselemaan itä­puol­ta, ensin lepikon läpi rantaan. Lepikossa näkyi ruhtinaallisesti lintuja: Arto näki talitiaisen ja mi­nä kaksi mustarastasta. Rannalla löytyi saaren ainoa vuodenpinna: ristisorsa Sorgenilta. Liian kaukana ku­vat­tavaksi.

Kyhmyjoutsenia rannalla oli pitkästi toista sa­taa. Tällä kertaa niiden kuvaaminenkin on­nis­tui tavallista paremmin. Oheisen linkin takaa löytyy sekä tämän illan kuvia että muutama muukin retkikuva, myös Lohmin merikotkan kanssa samassa kuvassa.

Muuten lajisto oli tavanomaista: kanadan­han­hia, merihanhia, sinisorsia sekä tietenkin telk­kiä ja lokkeja. Muutama laulujoutsenkin oli pai­kalla.

Asemalomakkeella lajeja saatiin 52, mikä taisi olla tämän vuoden ennätys ja ensimmäinen kerta yli 50 lajia. Meidän osuus tulokseen oli vaatimaton, emmehän ehtineet pahemmin katsellakaan. Oli meilllä kuitenkin yksi laji, jota ei ollut muilla, muuttava harmaahaikara. On se muuttolintujen tulo melkoisesti myöhässä.

Perjantai 12.4.2013

Perinteistä auringon­nou­su­ku­vaa ei tällä kertaa ole. Aamu­va­kiol­le toki mentiin. Tai­vas oli niin pilvessä, ettei mitään ku­vattavaa ollut. Vuoden en­sim­mäiset kiurut (minulle) sen­tään näyt­täy­tyivät. Paikal­la oltiin hiukan yli puoli tuntia, kun alkoi sataa. Se siitä aa­mu­vakiosta.

Kymmenen maissa sade oli lähes tauonnut, ja maas­toon täytyi päästä. Sumu on edel­leen melkoinen, kuten ohei­ses­ta kuvasta voi päätellä. Siinä on etelälepikko (etäi­syys n. 200 m) harjulta ku­vat­tuna. Sielläkin kävimme, ja löysimme lehtokurpan aivan viimeisestä nurkasta.

Kuljeskelimme harjua pitkin ja sieltä nummen poikki sata­maan. Mitään erikoista ei nä­ky­nyt.

Satamassa oli muutama sinisorsa ja iso­kos­ke­lo laivaväylän su­lassa.

Välipalan jälkeen laskimme itäreitin ilman mai­nit­ta­vaa. Merihanhi jäi kuviin. Palailimme lepi­kon ja harjun kautta, missä löytyi muut­ta­va ku­lo­rastas. Kiersimme vielä Sorgenin kautta. Siel­lä­hän oli eilen ollut ristisorsia. Oli­vat ne nytkin, mutta melko arkoja kuvattaviksi. Onnistuimme sentään olemaan ajamatta niitä lentoon.

Asemalle palattuamme siellä oli västäräkkejä, ensimmäiset tälle vuodelle, sekä muutama tilhi.

Illansuussa männikköön laskeutui tuuli­hauk­ka, joka istui pitkän ajan männyn latvassa.

Päivän lajimäärä nousi nyt 60:een, mutta oli­han meitä enemmän laskemassakin. Ilta­lai­valla asemalle tuli Mikael Nyman, ja tupa on nyt täynnä.

Lauantai 13.4.2013

"Sataa sataa ropisee, tili-pili-pom". Niin­hän se alkoi lauantai sateisena, eikä aa­mu­vakiol­le ollut asiaa. Niinpä me oles­ke­limme sisä­tiloissa odotellen sateen lop­pu­mista.

Siinä yhdentoista maissa oli enää kosteaa tuulta, eikä sadetta ollut enää odotet­ta­vissa, joten maastoon saattoi lähteä. Teh­tä­vä­vuo­ro­jen jaossa Artolle, Mikaelille ja minulle oli tullut länsireitti, joka laskentaa lukuun­otta­matta on liikkumiskiellossa huh­ti­kuun alusta heinäkuun loppuun.

Ollessamme lähdössä näkyviin tulivat pu­na­kyl­ki- ja laulurastaat. Reitiltä löytyi mm. ko­mea pulmunen sekä Jur­mon ensim­mäi­nen viklo, met­säviklo. Merihanhia jäi taaskin ku­viin. Löy­sim­me varmaan joltain alukselta pudonneen eväslaukun. Sisältö on mielen­kiin­toinen. Reitin pää­tyt­tyä tulimme Mo­ring­ha­runin tyvelle, mistä näkyi satamalaguuniin ka­la­lok­kiparvi jäällä. Lokkien joukossa oli sel­kä­lokki. Heti löy­ty­mi­sen jälkeen sen eteen käveli kala­lok­ki, ja muu­ta­mil­le tuli pieni us­konpuute, kun lintua ei enää nä­ky­nyt. Sumu oli edel­leen melkoinen, kuten kuvista näkyy.

Nyt oli sentään aavistus kevään tulosta. Iltapäivällä Kim ja Meri löysivät musta­lep­pä­linnun (koiraan) suon ja harjun välistä. Menimme tietenkin joukolla katsomaan, mutta eihän se enää näyttäytynyt. Komp­pa­sin kuitenkin aluetta, ja kuulinkin kutsu­ää­nen, johon tuli toisesta suunnasta vas­taus. Alue on kuitenkin kivikkoa, joten muutaman sentin siirtyminen voi ai­heut­taa erilaisen kaiun ja siten ääni voi tuntua tulevan toisesta suunnasta. Niinpä en voi­nut olla varma lukumäärästä.

Artolla oli iltapäivällä jotain taulukon teke­mis­tä, joten lähdin uudelleen maastoon. Aja­tuksena oli mennä rantaan, mutta sitä ennen menin uudelleen mulelialueelle. Ja sehän löytyi, mutta tämä oli naaras. Näin sen kerran lennossa, joten kuvaamaan en päässyt.

Rantaan en siitä kohtaa päässyt, ja pilk­ka­siipi jäi näkemättä. Rantaan tulin le­pi­kon itäpäässä, josta jatkoin Grundvikil­le. Olin oikaisemassa Jurmon männyn luota, kun ilmaan nousi tuulihaukka. Kun ku­vasin sitä, takaa kuului "ist-ist". Sen verran vilkaisin, että niittykirvisestä tuli vuodenpinna. Paluu­mat­kal­la vielä kapustarinta onnistui kasvattamaan vuoden­pinna­saldoa.

Ei se muutto vieläkään räjähtänyt, mutta sen verran uusia lajeja tuli, että saldoksi saatiin 69. Uusia Jurmon vuodenpinnoja tuli 11 ja henkilökohtaisia 7.

Sunnuntai 14.4.2013

Sunnuntaiksi oli ennustettu aurinkoista, mutta pilviseltä sää näytti ainakin aamulla. Aamu­va­kiol­le oli lähdettävä. Muuttoa oli jonkin verran, mutta mielestäni ei mitään merkittävää.

Aamuvakio oli lopuillaan, kun mustaleppälintu näyttäytyi suon reunalla. Matkaa oli pitkästi, jo­ten kuvasta sen hädin tuskin löytää. Naa­raslintu tämä on.

Asemalle palattuamme sielläkin oli uusia lajeja: rautiainen ja taivaanvuohi. Taivaan­vuo­hi oli ollut eilenkin, mutta itse en sitä silloin nähnyt.

Asemalla ei sitten muuta ollutkaan kuin sii­voa­mi­nen ja tiskaaminen. Aikaa oli sen jäl­keen pa­ri tuntia, ja ajattelimme vielä käväistä Sor­ge­nilla. Markus tuli sieltä ja kertoi vain silkkiuikun olevan siellä. Niinpä päätimme jatkaa suoraan satamaan.

Satamasta löytyi keltajalkainen har­maa­lokki (etualalla). Siitä voisi yrittää etelän­har­maa­takin, mutta eiköhän se ole ta­val­lisen harmaalokin kelta­jal­kai­nen muo­to omissus.

Vai onko? Sillä on juh­la­van kokoi­nen nokka, isompi kuin nor­mi­har­maa­lokilla. Ja nokan kärki kaartuu jyr­kästi. Seuraava lainaus on Lin­tu­oppaasta: "Silti omissus tunnetta­vis­sa harmaalokiksi tunnusomaisen muo­don, vaalean silmän, laajalti val­koisten käsisulkien kärkien ja syk­syl­lä-alkutalvella tiheään viiruisen pään perusteella." Katsopa kuvaa uu­del­leen, erityisesti käsisulkien kärkiä. Tarkempi tuntomerkkianalyysi löytyy linkin takaa.

Katsellessamme lintuja kuului tyllin ääni ja lähikarilta löytyi isokoske­loi­den, sinisorsien ja merilokkien seas­ta meriharakka.

Aurinkokin oli jossain vaiheessa tul­lut näkyviin, mutta tuulta olisi voi­nut olla vähemmän.

Ajankohtaan nähden lintumaailma oli vielä vaisua. Myöhäinen kevät näkyi monien tähän aikaan tavanomaisten lajien puuttumisena. Meri oli jäässä ainakin pohjoisrannoilla sekä etelä­lah­des­sa ja lunta oli maassa vielä melko paljon.



Paluumatkasta vietimme kannella mel­ko suuren osan aikaa. Riskilä oli vie­lä näkemättä. Muiden päivien tulijat kertoivat niitä lennelleen ko­vas­ti, mutta meille se ei ollut näyttäytynyt. Tuli se lopulta jostain Nötön ja Pärnäisten puo­li­välistä, jopa kuuden yksilön voi­min.

Me palasimme vielä Eivorilla, mutta seuraavat saavat matkata Lilyllä.