Torstai 24.4.2014

Lähtö jälleen torstaina päivälaivalla Jur­moon. Laiva oli tällä kertaa Lily. Asemalla oli en­nes­tään Timo Palomäki ja Kim Kuntze. Sääk­set olivat tulleet vakiopesäpaikalleen ja katselivat rauhallisina, kun ajoimme ohi. Sää oli au­rin­koinen, eikä tuulta ollut nimeksikään.

Lily ajoi hieman Eivoria nopeammin, ja sa­tamassa olimme noin 14:00. Asemalle oli tulossa myös Julius Isotalo (8v) sekä Kimmo Mäkinen. Matkalla asemalle löytyi saaren ensim­mäi­nen vuodenpinnalaji, kivitasku. Lai­va­matkalla niitä oli löytynyt neljä: sääksi, ris­ki­lä, merikihu ja ristisorsa.

Tärkeimmät ensin, asemalle tulon jälkeen kei­timme kahvit ja söimme välipalaa. Kim ker­toi juuri saaneensa tiedon hyväksytystä rengastajakokeesta ja sai siis rengastaa itsenäisesti. Verkot hän viritti tietenkin heti. Ensimmäinen virallisesti rengastettu lintu on tämä talitiainen.

Välipalan jälkeen oli aika lähteä maastoon. Valitsin idän, koska lännen puoli oli jo koluttu. Samalla ajattelin laskea itäreitin. Männikön itäpäässä oli järripeippo ja harjulla oli taval­li­sia lajeja, lähinnä kiuruja ja punarintoja. Le­pi­kon itäpäässä on lätäkkö, jossa joskus on mielenkiintoisia lajeja. Tällä kertaa löytyi pu­na­rin­tojen lisäksi hippiäinen, peippoja sekä vuodenpinnaksi tiltaltti.









Jurmosta löytyi aivan uusiakin lintulajeja. Nämä ja kolme muuta naarasta kävelivät myös aseman pihalla.









Itäreitti tuntui aluksi aivan tyhjältä. Ennen Rivieraa (hiekkarantaa) vain kiuru näyttäytyi. Huomion arvoista oli vesilintujen puute. Reitillä oli vain kak­si merihanhea. Kauempaa mereltä löytyi haah­ko­ja, muutama tukka­kos­kelo sekä kyhmyjoutsenia ja yksi sini­sorsa. Lisäksi muutti kaksi metsä­han­hea.

Jonkin matkaa rantaa käveltyäni lensi ohitseni musta rastas. Jurmossa ne katsotaan tarkemmin, ja se kannatti. Vanha sepelrastaskoirashan se oli. Hieman sen jälkeen kivikosta lähti vielä kaksi jänkäkurppaa. Jo lentoonlähtö antoi vihjeen la­jis­ta, ja kiikareilla sain katsottua vielä nokan. Lajin saattoi lisätä lomakkeelle. Muuten lajisto oli ta­val­listakin tavallisempaa: nauru- ja kalalokit, meri­ha­rak­ka,niittykirvinen, kivitasku, räkättirastas ja puna­rin­ta. Niin, ja kaksijalkainenkin asuja oli itä­riu­talla telttailemassa. Saattoi olla viileää, seu­raa­vi­nä öinä oli pakkasta.

Paluumatkalla löytyi vielä leppälintu, tämä tosin on kuvattu pari päivää myöhemmin.

Illempana olin lähdössä vettä hakemaan, kun kap­pe­lin pihlajassa oli iso lintuparvi. Ei muuta kuin takaisin hakemaan putki ja kamera, ja tilhiä kuvaamaan.




Perjantai 25.4.2014

Timo lähti aamulaivalla man­te­reelle ja Kim hoiteli verk­ko­ja. Aamuvakio on muutenkin kärsimystä ja nyt jouduin sin­ne yksin. Ensimmäistä kertaa, muuten. Ja herätys oli 5:20. Banaanin ehti syödä ennen läh­töä, eikä siihen aikaan muu­ten­kaan ole nälkä.

Muuten sanoisin muuton ol­leen hiljaista, mutta verrattuna lauantaihin se oli suorastaan vilkasta. Taisi mennä yli kym­me­nen lajia, parhaana nuoli­haukka. Oli muuten vuoden ensimmäinen näkemäni jalo­hauk­ka.

Hiljaisempina hetkinä saattoi seurata ristisorsia, jotka sei­soi­vat pitkiä aikoja Etelä­leh­don viereisillä isoilla kivillä. Väliin ne tekivät lento­näy­tök­siä männikön päällä.

Aamuvakion paras hetki on, kun pääsee takaisin ja saa alkaa tekemään aamupalaa - ihan oikeaan aamupala-ai­kaan noin 8:00. Se maistui.

Torstaina ei tuullut ollenkaan ja perjan­tai­kin oli varsin tyyni, kuten kuvasta näkyy.

Länsireitille Kim malttoi nostaa verkkonsa ja lähteä mukaan. Ennen lähtöä tuli ku­vat­tua kottaraisia.

Reitillä oli myös hiljaista. Mainittavimpia olivat kaksi etelänsuosirriä (suosirrin alalaji schinzii) ja Haahkasaaren luona ollut pu­na­kuiri. Muitakin kahlaajia nähtiin, tylle­jä, töyhtöhyyppiä, valkovikloja, punajalkavik­lo­ja, suokukkoja, taivaanvuohia ja kuovi.

Palattuamme aseman vieressä katolla oli naakka, ja hetkeä myöhemmin toinen.






Tankkaustauon jälkeen oli aika lähteä ta­kai­sin luontoon. Kun lännessä oli käyty, oli luonnollista lähteä itään. Männikön itäpäästä löytyi vuoden ensimmäinen kirjosieppo Jur­mos­sa. Ilmeisesti juuri se sai renkaan nilk­kaansa.

Matkalla itäreitille tarkistin lepikon lätäkön. Tällä kertaa siellä oli sekä tiltaltteja että pa­ju­lin­tuja. Jokainen lintu piti tarkistaa, mutta ku­vaa­mi­sessa keskityin pajulintuihin (tiltaltin olin jo saanut kuviin). Suunnattomasta määrästä jäi talteen kaksi kuvaa. Reitillä ei mitään mai­ninnan arvoista.

Paluumatkalla näin ainoan luodolla olleen merimetson ja lisäksi merikihuparin.

Iltalaivalla asemalle tulivat Kalliolan Arto ja Eero Karjalainen.



Lauantai 26.4.2014

Aamuvakio alkaa yhtä sikamaisen ai­kaisin kuin eilen, 5:45. Tällä kertaa mu­kana olivat myös Arto ja Eero. Hil­jaista oli, vain 6 lintulajia. Minä ehdin jo kuvitella, että eilinen tulos joutui tai­doista (tai siis niiden puutteesta), mutta ei niitä useammankaan henkilön voimin enempää löytynyt. Itse asiassa vähemmän.

Leivän, kahvin, juuston, pekonin ja mu­nien nauttimisen (siis nauttimisen) jälkeen oli aika lähteä seuraavaa velvollisuutta täyttämään, eli länsi­rei­til­le. Sorgenilla kuulimme teeren pul­pu­tus­ta, ja hetken kuluttua toinen teeri lensi kuvattavaksi. Hetkeä myöhem­min määrä lisääntyi naaraalla.

Etelärannalla merikihut kisailivat. Välil­lä käytiin luodolla lepäämässä.

Reitillä hämmästytti sorsalintujen vä­hyys, ainoastaan ristisorsia ja taveja sekä kyhmyjoutsenia ja valko­poski­hanhia. Lounaisriutalla istui samaan ai­kaan kaksi merikotkaa. Lisäksi muutama lensi ohi. Muista reittilajeista kannattaa mainita merikihu, luotokirvinen, pikku­kuo­vi, punajalkaviklo ja räystäspääsky.

Haarapääsky lenteli aseman luona.

Tankkauksen jälkeen oli itäreitin vuoro. Sieltä ei ole tätä enempää kerrottavaa.

Myöhemmin iltapäivällä lähdimme Arton kanssa vielä kiertämään männikön. Heti länsipäässä lähti lentoon lähes puun latvasta pöllö, josta en saanut parempia tuntomerkkejä. Kaiken järjen mukaan se oli sarvipöllö, mutta kun tuntomerkkejä ei nähnyt, niin ei nähnyt. Lomakkeelle se merkittiin Asio sp.nä.

Uusien vuodenpinnalajien suhteen päivä näytti heikolta. Lopulta illalla männikköön lensi parvi pikkukäpylintuja ja niitylle pensastasku.

Kukkia ei vielä pahemmin näkynyt, muu­tama voikukka ja sitten nämä. Isompi on kaiketi keto-orvokki, vaikka on paljon suu­rem­pi ja kirkkaammanvärinen kuin mi­hin olen tottunut. Pienemmästä kukas­ta ei ole ha­jua­kaan. Jos joku tietää, kuu­li­sin mielelläni nimen. Pienestä ku­kas­ta on isompikin kuva. Kool­taan kukka on milli­metrin luokkaa ja kor­keus muutama sentti.



Nyt on lajikin selvillä: tanskankuirimo Cochlearia danica.



Sunnuntai 27.4.2014

Kotiinlähtöpäivänä tehtäviä pitää lomittaa, ja minulle osui länsireitti. Oikein mielelläni läh­din, kun sitä tarjottiin.

Meri oli taas aivan tyyni, eikä edellisten aa­mujen tapaan ollut pakkasta. Merihanhi kat­seli Sorgenin kalliolla aamun valke­ne­mis­ta.

Reitillä huomattavaa oli ristisorsien suuri mää­rä (7). Mielenkiintoinen oli myös meri­lok­ki, joka yritti syödä piikikästä isopäistä kalaa. Olisiko ollut jokin simppu.

Olihan siellä harvinaisuuskin, sinisorsa. Piti oikein ottaa kuva, jotta muutkin uskoisivat. Pu­na­kuireja oli tällä kertaa seitsemän, Haah­kasaaren rannalla.

Olin juuri järven länsipäässä kuvaamassa merihanhea, kun Arto soitti, ja kertoi verkosta saadun sepelsiepon. Onneksi reitti oli jo lo­puil­laan, joten saatoin palata asemalle. Lintu piti vielä mitata ja punnita (välineet asemalla), ja olin siellä ennen muita. Helppo pinna se on, kun lintu tuodaan pussissa eteen. Pinna kuitenkin.

Aamun aikana katajikkoon oli ilmestynyt vielä hernekerttu. Verkoista löytyi vielä käenpiika komistamaan vuodenpinnalistaa. Samalla ker­taa löytyi toinenkin sepelsieppo. Laivan läh­dettyä lensi ohi kolmen ruokin parvi.







Loppukuvana olkoon käenpiika.