Keskiviikko 21.10.2015

Paluumatkalla Länsiriutalta löytyi uudestaan kolme urpiaista (mennessä oli kaksi), joista yksi oli kovasti ruskourpiaisen näköinen. Kotona oli paremmat mahdollisuudet tutkia kuvia, ja löytyihän niistä pieninokkainenkin ruskeasävyinen urpiainen. Se on viereisen kuvan ylempi lintu.

Kuva jäi kuitenkin vaivaamaan, ja ainakin yhdeksi syyksi paljastui yksilöiden suunnaton kokoero. Yritin mittailla suhdelukuja sekä siivistä että selästä. Kummallakin tavalla sain suhdeluvuksi 1:1,4. Lintuoppaan mukaan vaihteluväli on 11,5 - 14 cm, jolloin suhdeluku on 1:1,22. Vaikka osan erosta voi laskea mittaustarkkuuden piikkiin, ovat yksilöt aivan vaihteluvälin ääripäissä. Mittauksen perusteella jopa ulkopuolella.

Linnut ovat saman kasvin korrella ja kuvaus­etäisyys on vähintään 10 metriä, joten perspek­tii­vi­virheellä ei kokoeroa pysty selittämään. Suorit­ta­mie­ni testien perusteella kuvausetäisyys on ollut 18 - 25 metriä.

Mittasin vielä kolmannen suhteen päälaelta pyrstön kärkeen, ja sain 1:1,3. Kokoluokka on edelleen sama ja ero selittynee osittain sillä, että varmuuden vuoksi mittasin ylemmän linnun pyrstön hieman pitemmäksi kuin oletin sen olevan.

On selvää, että vaihteluvälin alemmat arvot ovat cabaret-alalajin (ruskourpiainen) mittoja. Silläkin oletuksella tuo toinen tuntuu urpiaisjättiläiseltä.

Tuosta alemmasta yksilöstä on toinenkin kuva, missä väritys näkyy selvemmin.

Selatessani Lintuopasta (tiirakantinen) sattui silmiini tieto, että Eurooppaan vael­taa ajoittain grönlantilaisen rostrata-ala­lajin urpiaisia. Rostra­ta-urpiaiset ovat kookkaita, tuoreena ruskea­sä­vyi­siä kuten ruskourpiainen ja voimakasviiruisia.

On se ainakin erittäin kookas ja ruskea, enkä noin vahvaa viirutusta muista koskaan nähneeni ur­piai­sella varsinkaan kupeiden taka­osas­sa.

Lintuoppaan tuntomerkit lintu täyttää. Sain myös lintuopaskuvan Grönlannin urpiaisesta parilla tuntomerkillä (vali­tet­ta­vasti en tiedä lähdettä, joten en voi mai­ni­ta sitä).

Päälaen väri näyttää ruskealta ja musta leukalappu on isohko. Se on isompi kuin normiurpiaisella, mutta vastaavan­kokoi­sia­kin näkee.

Muutenkin Jurmon lintu näyttää saman­lai­selta kuin opaskirjan lintu. Varsinkin pään kuvioissa ja viiruissa on enemmän saman­kal­tai­suutta kuin Suomen urpi­ai­siin (ssp. flammea) ver­ra­tessa. Mutta flammea-urpiaistenkin koko ja väritys vaih­telee paljon.

Silti minun silmiini näyttää siltä, että samassa kuvassa on Suomessa jok­seen­kin harvinainen cabaret-urpiainen ja vielä paljon harvinaisempi rostra­ta-ur­piainen. Olisi se melkoinen sattuma.

Asiantuntijoiden mukaan lopputulos taitaa kuitenkin olla, ettei kummankaan alalajia voi määrittää. Niinhän näissä usein käy.