|
Jurmo, 14.12.2017 - 17.12.2017
|
|
|
Keskiviikko 4.12.2019
Laiva lähti Pärnäisistä 11:10.
Alkumatkan oleskelimme kannella katselemassa lintuja
Lintuja oli jonkin verran, tosin melko tavallisia: telkkiä, isokoskeloita, kyhmyjoutsenia, pari tukkakoskeloa ja muutama merikotka.
Ja tietenkin lokkeja (kala-).
Kuvan kotkalla savu nousee päästä sen istahdettua puuhun Aspössä.
No, savu on lentokoneen jälki, joka osui sopivasti. Kuva on otettu liikkuvasta laivasta.
Veimme tavaramme asemalle, joka oli tyhjä ja saimme olla Arton kanssa kahdestaan.
Noin aamutoimien kannalta varsin mukavaa.
Koska oli vielä hetken valoisaa, emme jääneet syömään tai muutenkaan järjestelemään olemista,
vaan lähdimme Sorgenille.
Paljon muualle emme ehtineetkään, sillä hämärä painoi päälle.
Lajeissa ei ole mitään mainittavaa.
Asemalomakkeelle saimme 14 lajia.
Tältä näytti ilta-aurinko meidän palatessamme maastosta (vaikka ei siinä aurinkoa näy).
Torstai 5.12.2019
Aamiaiselle oli riittävästi (ja vähän enemmänkin) aikaa.
Maastoon pääsimme yhdeksän maissa.
Norjalaisten sääennuste lupasi osalle päivää "oikheen friski tuuli" ja välillä "hirmu friski tuuli",
Sadetta ei sentään ollut luvassa.
Ja todellakin, tuuli oli kovaa. Kaukoputkesta piti pitää kiinni koko ajan, muuten se olisi kaatunut.
Koska valoisaa aikaa ei ole kovin paljoa, varustimme eväät mukaan ja lähdimme länteen.
Katselu ei ollut helppoa, sillä putki ei pysynyt vakaana ja aallokko peitti paljon.
Digiskouppaus oli lähes mahdotonta, kun samaan aikaan piti pitää kiinni putken jalustasta.
Tuo kyhmyjoutsenkin on keskiviikolta.
Vesilinnuista valtalajit olivat tietenkin kyhmyjoutsen, sinisorsa ja telkkä.
Ajankohtaan nähden harvinaisempaa oli ja Tiiran etusivulle päätyi viisi haapanaa.
Myös kaksi lapasotkaa ui lahdella.
Ensimmäiset merisirrit (5) löytyivät Länsilahden pohjukasta.
Jostain ne tulivat ja laskeutuivat meidän eteen n. 6 metrin päähän.
Merisirrejä oli pienissä parvissa pitkin Länsiriuttaa ja Heinäsaarta.
Yhteensä laskimme 54 lintua.
Suurin parvi oli vain 18 lintua.
Kuvasta näkee, millaisessa säässä me olimme.
Saarella pitkään oleilleet isosirritkin (2) näyttäytyivät hetken Länsiriutan kärjen ja Heinäsaaren pohjoispuolen laguunissa.
Mainitaan vielä 10
naurulokkia.
Kaikkiaan 19 lajia.
Perjantai 6.12.2019 (itsenäisyyspäivä)
Sääennuste ei luvannut hyvää. Tuuli oli lähes eilisissä likemissa, mutta lisäksi luvassa oli sadetta lähes koko päivän.
Pieni tauko oli luvassa puolenpäivän jälkeen.
Siltähän se näytti heti aamusta.
Kun Arto oli saanut munat melkein paistettua, järjesti Caruna lisää mukavuuksia.
Sähköt katkesivat.
Siinä pimeässä me laittelimme palovaroittimia eri huoneisiin.
Tai siis Arto laittoi ja minä ojentelin ruuveja ja työkaluja.
Netistä löytyi aika-arvio sähkövian korjaukselle, klo 11:00.
Minuutilleen tuolla hetkellä sähköt palasivat.
Sateen jatkuessa suoritimme ansiokasta havainnointia aseman sisällä.
Tulihan siinä 7 lajia, mukana mm. peippo ja järripeippo.
Noin 12:45 sade taukosi ja tutka ennusti n. puolentoista tunnin taukoa.
Pääsimme sittenkin maastoon.
Menimme nummen yli melkein Eteläriutan tyvelle, sieltä Sorgenille ja sitten asemalle.
Kun pääsimme portille, sade alkoi uudestaan ja jatkui koko päivän.
Tarkkailumenetelmä osoittautui hyväksi. Saimme kasaan enemmän lajeja kuin eilen (21),
mm. teeri, puukiipijä ja kottarainen.
Aivan varovasti juhlistimme iltasella itsenäisyyspäivää, mm. käymällä saunassa.
Asemalle tuli Kai Piikkilä.
Lauantai 7.12.2019
Laiva lähtee noin 9:30. Ei siinä ole aikaa juuri muuhun kuin aamupalaan ja siivoukseen.
Tihkusateessa tallustelimme satamaan, missä noteerasimme sen verran lajeja, että esiinnymme päivän lomakkeella.
Lounaan nautimme laivalla. Nimenomaan nautimme, sillä ateria oli todella erinomainen.
|
|
|
|
|