|
Jurmo, 17.4.2024 - 20.4.2024
|
|
|
Keskiviikko 17.4.2024
Laivan lähtöaika oli inhimillinen, 11:10, joten Helsingistäkin saattoi lähteä kunnolla nukutun yön jälkeen.
Laivalla oli Utöön matkalla kuuden hengen porukka ja Jurmoon kolme henkeä (asemalle yksi).
Matkalla tuli kirjattua muutama vuodenpinna, mukavimpana ruokki.
Läheltä päästiin katsomaan 13 ruokin parvea ja kahta erillään olevaa lintua.
Kaksi muutakin oli, mutta niitä en nähnyt.
Satamassa laskin tavarani maahan ja ajattelin lähteä hakemaan kärryjä,
kun jonkinlainen vaisto kertoi, että yläpuolellani on jotain.
Katsoin ylös, ja läheisen varaston (etäisyys kartalta mitaten n. 30 metriä) yläpuolella oli iso peto.
Lentokorkeus oli n. 15 metriä.
Pitkä, punaruskea ja syvälovinen pyrstö osui ensimmäisenä silmiini.
Määritys oli heti valmis: isohaarahaukka.
Lintu lensi Jurmon kylää kohti, ja kiersi Tykkikallion meren puolelta.
Lentokorkeus oli n. 3/4-osaa Tykkikallion korkeudesta (n. 22 m), eli edelleen n. 15 m.
Lopulta lintu kaarsi Tykkikallion taakse, eikä sitä enää näkynyt.
Harvoin sitä pääsee katsomaan harvinaista isoa petolintua 30 metrin etäisyydeltä.
Laiva oli vielä satamassa ja Utöön menevä ryhmä laivan kannella. Hekin näkivät isohaarahaukan.
He onnistuivat ottamaan myös muutaman kuvan (ohessa), joista pystyy hyvin määrittämään isohaarahaukan.
Kuvat olivat tarpeen myös asemamiehityksen vakuuttamiseen.
Aseman luona oli jonkin verran
järripeippoja,
punarintoja, peippoja ja talitiaisia.
Itäreitti oli laskematta, joten lähdin sinne.
Odotetuin laji oli luotokirvinen, joita löytyi reitillä kaksi ja etelärannalta toiset kaksi.
Reitin runsaimmat lajit olivat meriharakka, kiuru,
kivitasku,
niittykirvinen,
västäräkki,
tylli
ja merihanhi. Punarintoja reitillä oli yllättäen vain yksi.
Jäniksiä
saarella oli valtavasti, osa täysin valkoisia ja osa vaihtamassa turkkia.
Nähtävästi ne osaavat ennustaa säätä paremmin kuin ihmiset.
Torstai 18.4.2024
Aamuvakiolle oli riittävä miehitys, joten lähdin Jarin (Helstola) kanssa länsireitille.
Ennen reitin alkua löysimme teeren katajan latvassa soidintamassa.
Reitillä löytyi kaksi lisää, ja paluumatkalla vielä yksi.
Iltapäivällä Sorgenilta vielä kolme, joten päiväsaldo oli seitsemän.
Reitin aikana löytyi muuttava merikihu.
Vesilintuja oli mielestäni vähän, varsinkin sinisorsia.
Ristisorsa
kuuluu kuitenkin vakiolinnustoon.
Vähemmän tavallista oli harmaasorsa sekä heinätavipari,
joka lähti Länsilahden pohjukasta muutaman tavin kanssa.
Muut vesilinnut olivat merihanhi, valkoposkihanhi, lapasorsa, isokoskelo, tukkakoskelo, telkkä ja tukkasotka.
Jouhisorsa näkyi ennen reitille tuloa, mutta ei näkynyt enää reitillä.
Kahlaajia oli kovin vähän, paitsi tyllejä ja meriharakoita.
Hyyppiä oli normaalisti. Lisäksi kaksi punajalkavikloa.
Kuovi oli laskettaessa reitin ulkopuolella.
Varpuslinnuissakaan ei ollut mitään erikoista.
Reitin ulkopuolelta löytyi riskilä.
Lounaan jälkeen lähdin Sorgenille.
Lajisto oli sielläkin tavanomaista, mutta matkalla löytyi kirjosieppo.
Toki se oli odotettu, eilisen rengastus.
Heti sen jälkeen sain tiedon kolmesta silkkiuikusta pohjoispuolelta.
Olin riittävän lähellä, joten kävin katsomassa.
Perjantai 19.4.2024
Miehitys oli nyt vajaampi, joten osallistuin myös aamuvakiolle.
Aamuvakion aikana löytyi rannalta pilkkasiipi ja härkälintu.
Muuttavista linnuista jäi erityisesti mieleen ruokit ja mustalinnut.
Pihalle ilmestyi päivällä uutena lajina (minulle tällä retkellä) rautiainen.
Tämän jälkeen vuorossa oli länsireitti.
Lajisto ja määrät olivat melko lailla samat kuin eilen. Tosin heinätavia ei näkynyt ja uutena lajina löytyi
etelänsuosirri.
Päivällä Sorgenilta oli löytynyt käenpiika.
Kävin siellä lounaan jälkeen löytämättä sitä.
Pienen lepotauon jälkeen lähdin Sorgenin kautta rantaa kiertämään.
Nyt lintu löytyi lepikon itäreunalta ja siirtyi pohjoisreunalle.
Petoja oli vähän. Isohaarahaukan ja merikotkien lisäksi tuulihaukka, piekana, hiirihaukka ja varpushaukka kolmen päivän aikana..
Lauantai 20.4.2024
Laivan lähtöaika oli n. 9:30, joten mihinkään maastokävelyyn ei ollut aikaa.
Siivous ja tavarat kasaan.
Jurmoon tuli talvi, kuten alla olevassa kuvassa näkyy.
Laivamatkan sää oli aika kurja, tuuli ja satoi. Kannella ei viihtynyt pitkiä aikoja.
Laivalla näkyi uutena lajina kalatiira.
Retken lajimääräksi tuli 81.
P.S. Kurjet ovat menomatkalta Nauvossa.
|
|
|
|
|