LINTUKIRJA

Muita dokumentteja

Lajilista
Aakkosellinen lajilista



Jurmo, 23.10. - 26.10.2008





23.10.2008

Lähtö torstain päivälaivalla (M/S Eivor) Jurmoon. Mukana oli myös Rantalan Markus. Sää on melko tuulinen, eikä juurikaan min­käänlaista muuttoa odotettavissa. Onneksi ei sentään satanut. Poikkeuksellista oli kahden ison rahtialuksen kulku salmessa, mutta lintuja ei paremmin näkynyt.

M/S Eivor lähdössä



Näkyvyys oli sentään hyvä ja kylä näkyi laivaan mainiosti.




talitiainen Asemalla oltiin kolmen maissa, keitettiin kahvit ja syötiin vähän. Ainoa mie­hittäjä, Veistolan Tapani oli jossain maastossa laskemassa lintuja. Ainoa lintu aseman lähellä oli talitiainen (noin 20).

Kahvin ja välipalan jäl­keen lähdimme itäreitille. Valoisaa aikaa juuri muu­hun ei ollut.

Lintuja näkyi varsin vähän. Mielenkiintoisin oli ruokki, joka lensi kivisen sal­men yli ja katosi jonnekin itäriutan taakse. Ensin se aiheutti hieman miet­ti­mistä valkosen posken vuoksi, mutta sellainen kuuluu olla talvi­puvussa. Ve­si­lintulajeja oli vain kyhmyjoutsen, sinisorsa, telkkä sekä yksinäinen pilk­ka­siipi. Merikotka istui toki kalliolla melko kaukana.

Asemalle palasimme lepikon kautta. Se oli aivan tyhjä, muutamaa pikku­lintua lukuunottamatta. Sinisuohaukkoja näkyi menomatkalla lepikon yllä kaksi (naaraspukuista).

Päivän lajimääräksi kertyi 58, mikä oli eniten koko retkellä.


24.10.2008

Aamuvakio alkoi 8:30 ja tuuli oli kova, ennusteen mukaan yli 15 m/s. Harjulla ollessamme alkoi lisäksi sataa, ei paljoa, mutta vaakasuoraan. Tapani oli lähtenyt varhain aamulla.

Muuttolista jäi lyhyeksi. Eniten muutti tilhiä (300 - 400) ja jonkin verran rastaita. Muina päivinä tilhiä ei kovin paljoa muuttanutkaan.

Vaatteet siellä kastui huomaamatta, lähinnä selkäpuolelta. Asemalle tul­tiin­kin kuivattelemaan, tankkaamaan ja odottelemaan sateen päätty­mistä. Kuivatellessamme saimme ikkunapinnaksi harmaa­haikaran.

tundrakurmitsa
Länsireitille päästiin lähtemään hieman yhden jälkeen. Menimme Sorgenin kautta, mutta edelleen lintuja oli vähän. Vesilintuja oli vain isokoskelo, sinisorsa, kyhmyjoutsen, telkkä ja peräti yksi haahka (päivän ainoa).

Länsireitin mainittavimmat olivat kaksi tundrakurmitsaa (erittäin ku­vauk­sel­linen, kuten näkyy - suorastaan poseeraa), tylli, muutama suosirri ja pilkka­siipi.

Varpushaukkoja näkyi tänäänkin, sekä muuttavia että muutolta paikallisiksi pysähtyneitä. Merikotkia näkyi päivän aikana kuusi.



merisirri
Reitiltä poikkesimme länsiriutalle. Se kannatti. Merisirrit oli­vat tulleet. Kaikkiaan niitä oli ainakin 40 (eilen oli ollut kak­si). Laskemista tosin haittasi se, että ne liikkuivat vilk­kaas­ti rakkolevissä, eikä aina tiennyt, oliko näkyvissä jo laskettu yksilö. Muita lajeja olivat suosirri ja tundrakurmitsa.

Kuvaamista sää ei suosinut, ja väkisinkin ne jäivät har­maik­si. Pari sirriä uhitteli toisilleen ja siitä oheinen kuva. Kiinni ne eivät kuitenkaan käyneet ja asettuivat lopulta makuulle noin puolen metrin päähän toisistaan.

Päivän valtalaji oli telkkä ja lajeja kertyi vain 37.

Iltavuorolla saareen pääsivät myös Kalliolan Arto sekä Vai­nion Petri.




Kuu Jurmossa 25.10.2008

Aamulla oli tähdet näkyvissä ja muutonseurantaan lähdettiin kuun loistaessa. Arva­ten­kaan sadetta ei ollut odotettavissa. Tuuli oli edelleen kovaa, mutta hieman hiljai­sem­pi kuin edellisinä päivinä (yli 10 m/s kuitenkin).

Lintuja ei nytkään mennyt montaa, mutta emme sentään kastuneet. Rastaita sekä muut­ti että lenteli paikallisesti isoinakin parvina. Räkättien joukossa oli pari kulo­ras­tas­ta­kin.

Vesilintuja meni ruhtinaallisesti edelliseen päivään verrattuna, uutena lajina alli. Kaik­kiaan vesilintuja muutti ehkä parikymmentä (eilen yksi ja sekin jäi tunnistamatta). Muu­ton paras (?) laji oli kuitenkin se tunnistamaton.



merisirri
Kahvin ja voileipien jälkeen oli länsireitin vuoro. Lajit olivat edelleen vähissä, mutta jotain mai­nit­tavaa sentään löytyi: kahlaajista tundrakur­mit­sa, kapustarinta ja tylli. Lapasotkia oli kah­des­sa parvessa, mutta laskeminen oli vai­keaa. Tukkasotkista niitä ei tahtonut erottaa, ja lopulta pitkän pähkäilyn jälkeen taisimme kirjata 26. Mielenkiintoisin reittilaji oli kuitenkin riskilä, jo­ka laskeutui länsilaguuniin.

Taaskin kävimme länsiriutalla. Meri­sirrejä löy­sim­me noin 20 ja suosirrejä noin 15. Nyt oli enemmän valoa kuvaamiseen. Sirrit tulivat riu­tan puolelle Heinäsaaresta. Mukana oli myös suosirrejä. Asettauduin hyvälle etäisyydelle myö­tä­valoon lähelle rantaa ja otin ensimmäiset kuvat kaukoputken läpi. Digiskouppaus oli het­ken kuluttua mahdotonta, sillä sirrit tulivat koko ajan lähemmäksi. Lopulta ne ohittivat minut alle metrin etäisyydeltä, myös suosirrit. Merisirri on kuitenkin varsin vilkas otus, ja oli hieman han­ka­luuksia kohdistuksen kanssa. Yleensä lintu oli jo kohdistusaluetta lähempänä laukaisu­het­kellä.

Länsireitin jälkeen kävelimme vielä lepikossa ja Sorgenilla. Teeriä oli 6, mutta ei muuta mai­nit­tavaa. Ollessamme melkein asemalla Mar­kus soitti ja kertoi huuhkajan olevan lepikossa (toisella reunalla kuin me olimme kävelleet). Ehdittyämme sinne se oli kui­ten­kin lähtenyt.

Päiväsaldo oli 51 lajia.

26.10.2008

Sataa ja tuulee. Muutontarkkailuun ei ollut menemistä.

Aamupäivällä sade hieman hellitti, ja pystyimme tekemään pienen lenkin Sor­genilla (mistä kuva) ja lepikossa.

kyhmyjoutsen
Nuori kyh­my­jout­sen oli koko ajan Sor­genil­la ja yrit­tää uida ko­vas­sa tuu­les­sa.


Eipä siinä muuta tekemistä ollut enää kuin siivota ja syödä loput eväät. Petri ja Markus jäivät vielä saa­reen (ja löysivät pulmussirrin). Sadekin yltyi taas. Laivamatkalla ei pahemmin tehnyt mieli yläkannelle. Vaikka tuuli oli melko kovaa, ei se pahemmin kei­kut­tanut. Mutta sade haittasi.

Jaloissa pyörivät sirrit oli mie­leen­pai­nuvinta tällä reis­sulla.