5.11.2009

Lähtö torstain päivälaivalla (M/S Eivor) Jurmoon.Tällä kertaa me­nim­me Kalliolan Arton kanssa kahdestaan asemalle. Sää on tuu­li­nen ja tihkusateinen. Automatkalla näkyi merikotka komeasti. Muu­ten katselimme lähinnä lumisia maisemia, Notötä ja kallioita. Sää oli koko retken ajan harmaa, joten hyviä lintukuvia tästä jutusta on turha etsiä. Utöhön jatkoivat matkaa Tenovuon Jorma ja Tittosen Jou­ni (kuvassa).

Jurmossakin oli lunta, ainakin teillä.


Satamasta lähdettyämme kohti lintuasemaa, läh­ti Tykkikallion reunalta parvi teeriä lentoon.

Päivä oli koko ajan hämärä, ja niinpä pää­tim­me lähteä välittömästi hieman katselemaan. Hel­laan sentään sytytimme tulet, sillä aseman sisälämpötila oli tuvassa +4° ja makuu­huo­nees­sa +6°. Tuulen ja tihkusateen vuoksi kä­vim­me vain männikössä ja sen verran harjulla, että näimme Sorgenin ja totesimme, ettei kannata lähteä sinne.

Kaikkiaan laskimme saarelta 12 lintulajia. Oli sentään yksi Arton vanha tuttu, nuori käpytikka kiiltävä rengas jalassa. Pajan saimme kuvattua rengastusverkkotolpasta, tikkaa emme.

Sen jälkeen alkoikin ahkera lämmittäminen. Iltaan mennessä makuuhuoneen lämpötila oli sentään +16°. Poikkeuksellisesti valitsimme yläpedit nukkumapaikoiksemme. Miksiköhän?







6.11.2009

Tällä kertaa aamuvakiosta voi sanoa jotain hyvääkin: se alkoi sentään inhimilliseen aikaan 8:00. Muuten muutto oli käytännössä ohi ja tunnelma kuten kuvassa (mitään ei näkyvissä). Tälläkin kertaa aikamerkinnät voittivat lajimerkinnät, niukasti tosin 9 - 8.

Aamuvakion loppupuolella ilahdutti sinisuohaukka (vanha naaras). Tuli männikön takaa ja jatkoi näkymättömiin.

Arton kaveri sentään jaksoi hakata käpyjä. Ja ilmakin sen verran kirkkaampi hetkittäin, että kuvasta saa selvää. Laatukuvista ei kan­nat­ta­nut uneksiakaan - ei koko matkan aikana. Ainakin kolme käpytikkaa siellä oli.

Aamuvakion jälkeen keit­telimme kahvit ja söimme välipalan.

Seuraava kohteemme oli länsireitti, mutta läh­dim­me sinne lepikon kautta. Se oli turha mutka, sillä siellä ei näkynyt mitään. Ei se kuitenkaan iso mutka ollut.

Lepikosta jatkoimme Sorgenille vain muu­ta­man vesilinnun ja lokin tähden. Iso räkätti­ras­tas­parvi pyöri Sorgenin ja männikön välillä sekä nummella. Ilmeisesti siinä oli jopa 200 lintua (suurin kerralla laskettu määrä viikon­lopun aikana).












Käveleskellessämme riuttoja kohti huomasimme merikotkan merimerkin päällä. Otin ajoittain kuvia eri etäisyyksiltä (kaikki kuvat samoilla asetuksilla), ja merimerkki osoittautui olevan lounaisriutan kärjessä. Melko pitkään kotka oli paikallaan, mutta kun se lähti, paikan varasi toinen lintu:



Eteläriutan pohjukassa oli parvi pikkulokkeja:



Muista reittilajeista mainittakoon runsain lokki, kalalokki ja järvellä telk­känaaraan kanssa koko ajan viihtynyt alli.



Seuraavaan kuvaan tuli sitten ufo. No, ei se sen­tään aivan tunnista­ma­ton ole. Siinä on nimttäin sinisuohaukka. Tarkemmin, vanha naa­ras. Mutta tällaistakin jekkua saattaa kostea, hämärä ilma teettää.

Länsiriutalla, Heinä­saa­ren kohdalla oli kaksi tunturi­kiu­rua. Muinakin päi­vinä ne olivat siellä, mutta meidän sil­miim­me eivät enää osuneet.

Lahdella oli vielä noin 25 sotkan parvi, mutta tunnistaminen oli vai­keaa. Lapasotkia oli mie­lestämme enem­män, mutta tukka­sot­kia­kin par­ves­sa oli.










Heinäsaaren ja länsiriutan välinen salmi oli kuroutunut umpeen kokonaan. Vielä vuosi sitten välissä oli 10 metriä vettä. Koko kannaksella on mittaa noin 80 metriä, ja muistikuvani kuuden vuoden takaa on, että melko etäällä saari silloin oli. Kuroutuminen on ollut varsin nopeaa.

Pitihän sitä käydä lännempänä ja myös etelämpänä Jurmossa kuin koskaan on käyty.

Heinäsaaren kärjestä katsoen Jurmo on toivottoman kaukana. Kuvassa etuvasemmalla on länsiriutan kärki.

Lintuja Heinäsaaressa oli pari sinitiaista, kolme urpiaista sekä rä­kät­ti­rastas. Ympäröivällä vesialueella parisataa sinisorsaa, sata­kun­ta kyhmyjoutsenta, kymmenkunta laulujoutsenta sekä muutama muu vesilintu. Merisirrejä ei näkynyt.

Palatessamme länsiriuttaa pitkin, näimme jo­tain, joka hetken mietitytti. Pikkulokin vieressä oli sitäkin pienempi lokkilintu, jonka siipien ylä­pinnalla oli musta vinojuova, kuten pikku­kaja­val­la tai ruusulokilla (jossain ikä-/vuosi­vaihte­lus­sa). Oheisessa kuvassa se näkyy selkeimmin, vaikka kuva ei muuten kovin tarkka ole. No, nuori pikkulokkihan se on, joten ei siitä sen kummempaa.

Pääsimmehän me lopulta takaisin asemalle. Käpytikka oli vakiopaikallaan metsän reu­nas­sa. Neljän maissa oli jo niin hämärää, ettei muual­le enää kannattanut lähteä. Päivän la­ji­mää­rä oli yllättävänkin pieni, 34. Illalla ase­ma täyttyi. Timo, Kirsi ja Katariina Nisula sekä Jorma Hellsten ja Leena Tervaportti tulivat ilta­laivalla.



7.11.2009

Aamuvakiolle oli tarpeeksi lähtijöitä, ja muutenkin oli lyhyen päivän vuoksi hyvä hieman jakaa alueita. Niinpä Arton kanssa lähdimme länsireitille, mutta sitä ennen kiersimme lepikon. Lintuja siellä ei ollut, mutta tuulenpesät ovat komeita.

Matkalla reitin alkuun kivien päälle istahti lintu, jota ei aivan helposti kuvasta tunnista (Timo tunnisti, joten haasteena sen voi ottaa):

Linnuista ei sitten mitään erityistä mainittavaa ollut, joten yksi kuk­kakin päätyi tunnistettaviin. Se on merisinappi (Cakile maritima). Isompi kuva

Heinäsaaressakin kävimme, noin puolivälissä näkemättä mitään erityistä.

Reitin jälkeen kävimme asemalla lihakeitolla. Seuraavaksi läh­dimme num­mel­le, mistä löysimme saamamme vihjeen mu­kai­ses­ti isolepinkäisen (tavallisen harmaan) sekä punakylkirastaan.



Menimme nummen yli satamaan, mistä löysimme talvipukuisen riskilän.




Satamaan saimme puhelun, että merisirrit olivat löytyneet aivan Heinäsaaren kaukaisimmasta kärjestä. Siispä lähdimme uu­des­taan sinne.

Ennen viimeistä riuttaa sirrit näkyivätkin ja niistä kaksi on oheisessa kuvassa, kärjen kahden kiven päällä. Tästä kuvasta voi tarkistaa, että kiviä ne eivät ole.

Yritin mennä lähemmäs (merisirrit ovat tunnetusti melko pe­lot­tomia). Matkalla lähti rannalta lentoon mustavatsainen suosirri ja hieman myöhemmin sirrien vieressä olevat sinisorsat. Ilmeisesti niiden pelottamina myös merisirrit, joten parempaa kuvaa en saa­nut.

Lähdimme Arton kanssa pois, mutta Jorma ja Leena jäivät katselemaan nähdäkseen vielä isosirrin. Niinpä niin. Sekä suo- että isosirri ovat varsin myöhäisiä, jopa Jurmossa.

Yritimme arvioida päivän aikana kävelemämme matkan, ja päädyimme ainakin 15 km:iin. Mittasin Tiiran avulla varsin karkealla kohdepisteytyksellä pääreitit, ja tulos oli 17 km. Kun kuitenkin koko ajan tehtiin pikku mutkaa ja muutenkin käveltiin, lienee totuus lähempänä 20 km.



7.11.2009

Kun odotettavissa oli mielenkiintoista (isosirri), siivosimme aseman heti aamulla, veimme va­rusteet satamaan ja lähdimme länteen.

Heinäsaari on tasaisen matala saari, jonka län­sipäässä on noin 100 metrin kivinen riutta. En­nen riuttaa ei näkynyt mitään, joten lähdin varmistamaan, ettei merisirrejä piileksi riutal­la­kaan. Muutaman kymmenen metrin jälkeen huomasin isosirrin rannassa. Kauempaa se ei näkynyt, sillä se oli ison kiven takana suojassa. Ilmoitimme sirreistä myös muille, Jorma ja Lee­na tulivat. Tässä kuvassa on isosirrin li­säk­si pari katselijaakin. Isosirri on lahdella näkyvän kahden niemekkeen välissä, lähempänä oi­kean­puo­leista niemekettä vettä vasten.

Lähdin vielä tarkistamaan länsiriutan kärjen merisirrien varalta. Ei löytynyt.

Aurinko oli kovin harvinainen vieras tällä retkellä. Kun siitä kerrankin oli epäsuora havainto, se näytti tältä.

Kartoittaessani länsiriutan kärkeä, muut jäivät Heinäsaareen odot­telemaan Eivorin lähtöä Utöstä. Riutalla oli kolme urpiaista, varsin ruskeita selästä ja kupeiden yläosasta.

Kun Eivor oli lähtenyt Utöstä, lähdimme mekin kohti satamaa ja kotia. Asema jäi tyhjäksi. Loppukuva tulkoon Nauvon lautalta, missä kaksi asema­porukan autoa osui samaan kuvaan.