7.5.2009

Lähtö torstain päivälaivalla (M/S Eivor) Jurmoon. Mukana oli myös Palo­mäen Timo. Sää on tuulinen ja aurinkoinen. Pärnäisissä oli lähinnä haara­pääskyjä sekä lapintiiroja, joista toinen kalasti ahkerasti laivan vieressä ja toinen odotteli kiljuen ruokaa.

Laivamatka oli yllätyksetön, ellei yllätyksenä pidä sitä, ettei riskilää, meri­kihua eikä pilkkasiipeä nähty laivalta. Ravintolan lihakastike oli mau­kas ja runsas. Paluumatkan ruokaa ei sitten voi kehua ollenkaan.

Matkalla satamasta asemalle nähtiin omituinen sieppo. Väriltään se oli naa­raan­ruskea, mutta kuvioinniltaan kuten koiras (tosin otsatäplä oli pienempi). Kirjosieppokoiraaksi se merkittiin. Muuta mainittavaa ei ollut.

Asemalla oli vankka iskuryhmä Turusta, kolme pesimälinnustolaskijaa (Pekka Alho, Markus Lampinen ja Rami Lindroos) sekä Helstolan Jari. Pikkukuovi lensi asemarakennuksen yli kiljuen.

Timo lähti heti omille teilleen. Itse keittelin kahvit. Peippo ja kot­ta­rainen asettuvat katajaan kuvattavaksi. Kahvin ja välipalan jäl­keen lähdin Sorgenin kautta itäreitille. Aluksi tuntui, ettei nähtävää ole, joten jäin katselemaan lapintiiroja. Siellä sain retken parhaan kuvan puolisoaan ruokkivasta lapintiirasta (katso kuva isompana).

Lepikosta ei sitten mitään, mutta kuljettuani sen läpi löytyi harjulta isolepinkäinen. Sanoivat sen olevan tavattoman myöhäisen. Jos olisin sen tiennyt, olisin yrittänyt kuvata, vaikka se olikin kohtalaisen kaukana. Mistä sen tietää, vaikka olisi ollut harvinaisempikin laji.

Kiersin harjun kautta takaisin rannalle. Vastassa merellä oli kuuden mustalinnun parvi, josta kuvien perusteella löytyi myös pilkkasiipi. Siellä tulivat vastaan retken ainoat luotokirviset sekä rantasipi.

Grundvik harunin kivikko oli lähes tyhjä vesilinnuista. Paikalla oli vain muutama kyhmyjoutsen, tukkakoskelo ja merihanhi sekä yksi lapasorsa. Paluumatkalla löytyi vielä riskilä, jota saa tosissaan etsiä kuvasta.

8.5.2009

Päivä alkoi sikamaisen aikaisin, puoli viisi. Aiempi miehitys lähti aamulaivalla. Aamuvakion alka­mis­aika oli 5:00. Oheinen kuva on otettu auringonnoususta kello 5:15, joten aurinko ei noussut ensimmäisen varttitunnin aikana (aurinkohan näkyy valon tait­tu­misen vuoksi hieman ennen kuin sen yläreuna on hori­son­tissa).

Muutolla oli vilkasta kuin Siwassa sulkemisajan jälkeen. Kello­merkintöjä tuli listalle enemmän kuin lajeja.

Muuttavista lajeista maininnan ansaitsee vain merikihu. Muita mukavia olivat käenpiika ja vuoden ensimmäinen sinirinta Jur­mos­sa.

Asemalta löytyivät ensimmäiset järripeipot.

Välipalan jälkeen vuorossa oli länsireitti. Matkalla nummen yli näkyi peräti neljä jänistä, kaikki vaihtokarvassa.

Myös länsi oli tyhjä sekä vesilinnuista että kahlaajista. Itse asias­sa uskomattoman vähän niitä oli.

Haahkoja reitillä tosin oli tavallista enemmän, lounaisriutan kär­jessä. Ristisorsia tietenkin, mutta sinisorsat ja tavit olivat tiu­kassa. Yllätyksenä järvellä oli kolme heinätavia (kaksi koirasta ja naaras).

Kahlaajia oli vain muutama karikukko, tylli ja suosirri. Kat­soes­samme järvelle lounaisriutalta siellä näkyi muita pienempi kah­laaja. Arvelin sitä lapinsirriksi, mutta etäisyyden ja väreilyn vuoksi sen tunnistaminen jäi. Tullessamme järven (tai oikeastaan se oli kaksi järveä) pohjoispuolelle, kuulimme lapinsirrin äänen, ja kohta ohitsemme meni 15 lapinsirrin parvi.




Epätavallisempi reittilaji oli mustaleppälintu. Tavallinenkin leppälintu oli yön aikana yleistynyt, samoin pensastasku, kivitasku ja pajulintu.

Eikä jurmolaisten tarvitse matkustaa Mount Rushmorelle nähdäkseen kal­lioon kuvattua naamaa. Taiteilijat, her­ra/rouva Meriharakka ja her­ra/rou­va Lokki ovat luoneet oman näkemyksensä meistä kulkijoista lou­nais­riutan kiveen. Ei hassumpaa, sanoisin.

Palatessaamme lounaisriutan pohjoisreunaa yksi merisirri näkyi länsi­riutalla lennossa. Ja juuri kun olimme todenneet, ettei pikkutiiraa näy, lensi edessämme yksi. Ja heti perään toinen, jolla oli pikkukala suus­saan.

Palailimme hiljalleen sataman ja nummen kautta. Matkalla asemalle ei merkittävää nähty.

Iltapäivällä oli itäreitin vuoro. Mielenkiintoisin oli ylilentävä suopöllö.

Reitin jälkeen liikuimme erikseen ilman erityistä mainittavaa.

Jossain vaiheessa päivää astuin melkein meriharakan pesän päälle. Jotta en paljastaisi paikkaa, kirjaan sen vasta tänne päivän loppuun.

Päivän lajimääräksi tuli 75. Iltalaivalla asemalle tuli Kalliolan Arto.

9.5.2009

Luvassa oli kehnoa säätä, mutta viideltä ei kuitenkaan satanut. Siispä aamuvakio alkoi aikanaan. Aurinkokin näyt­täytyi pilvien läpi.

Muutto oli aivan kuollutta ja lisäksi alkoi sataa. 5:45 to­te­simme, ettei ole mieltä jatkaa, ja palasimme asemalle.

Aikamme ihmeteltyämme ja miettiessämme tekemistä sa­teen ajaksi, totesimme, että nythän on meneillään Tornien Tais­to, ja asema portaineen täyttää tornin vaatimukset. Jotta tarkkailu ei olisi jäänyt kokonaan, tarkkailimme lintuja "tornista" käsin. Ensimmäisen merkinnän tein 9:10 (pensas­kerttu). Alkamisajan lisäksi annoimme tasoitusta siinä, ettei sisälle kuullut lintuja, kaukoputkea ei voinut käyttää ja kii­kariakin vain yhdestä ikkunasta (koilliseen - muihin satoi vettä). Muutaman äänihavainnon sentään saimme Timon käydessä tupakalla portailla. Lisäksi kiersimme vielä itäreitin kisa-aikana.


















Ehkä mukavin laji oli sinirinta, joka käppäili nurmikolla pitkiä aikoja. Kuvattaviksi sen kui­tenkin sai vain sateen kasteleman ikku­nan läpi.

Muita mainittavia olivat käenpiika sekä järripeipot, erityisesti juhlapukuinen koiras, sekä Jurmon ensimmäinen tervapääsky 2009. Yhteensä lajeja tuli 27. Sillä voi kilvoitella Sotkajärven kanssa.

Itäreitillehän me lähdimme kesken tornikisan, kun näytti sää sel­kenevän. Jopa sinistä taivasta näkyi. Mutta kuten arvata saattaa, sade alkoi juuri kun olimme mahdollisimman kaukana asemalta. Kiersimme reitin tunnollisesti loppuun (olihan se lyhin tie asemalle). Pikkutiira ja jänkäkurppa jäivät maininnan arvoi­siksi lajeiksi.

Asemalla jatkoimme tornikisaa 13:00 asti (25., 26. ja 27. laji) vaatteita kuivatellessa (vielä senkin jälkeen).

Pääsimmehän me lopuksi länsireitillekin Arton kanssa. Kari­kuk­koja oli pareittain parissakin paikassa, ja yllättävän ke­syjä. Toisen parin ohitimme noin 10 metrin etäisyydellä niiden kar­kaamatta.

Mukava yllätys odotti kuitenkin järvellä. 35 punakuirin parvi sei­soskeli kivien päällä. Enpä muista koskaan nähneeni näin pu­nai­sia punakuireja. Parvi lennähti kerran, jolloin ne sai laskettua, ja laskeutui samaan paikkaan. Suosirrejä oli mukana kahdeksan. Lapinsirrejä tai heinätaveja ei näkynyt.

Seuraavaksi sitten ihmettelimmekin fyllaria. Se hyppeli heinikossa järven ja laguunin välisellä kannaksella. Ensivaikutelma oli sirittäjä, mutta ei kuitenkaan selkeä. Pajulintukin se saattoi olla. Mutta paikka on kummallekin omituinen. Yk­si selitys voisi olla se, että se on tultuaan saa­reen väsyneenä laskeutui välittömästi. Ke­sy­kin se oli, muutaman metrin etäisyydeltä sitä sai katsoa. Eikä kuvakaan ole (ainakaan vielä) antanut varmuutta lajista.

Ja Haahkasaaresta ei laskettu ainoatakaan lintua. Oli se niin pahasti vastavalossa.

Reitti päättyi aikanaan. Paluumatkalla huomasi selvästi, että sään paraneminen toi hyönteis­syöjät esiin. Pajulintuja ja leppälintuja oli paljon, ja löytyipä niityn reunalta harmaasieppokin.

10.5.2009

Aamuvakio on tuskaa kuten aikaisemminkin. Aurinko sen­tään nousi ensimmäisen vartin aikana. Uutta oli sateen­kaari­mainen rengas auringon ympärillä. Lienee nk. halo­ilmiö, joka seurasi valoilmiötä. Kuvassa se näkyy hei­kosti, mutta näkyy kuitenkin.

Muuton määrä oli ainakin 50 % suurempi kuin edellisinä päivinä, mikä merkitsi sitä, että lajimerkintöjä tuli enemmän kuin kellomerkintöjä (kellomerkintöjä tulee 15 min välein). Uusia muuttolajeja oli kuikka (2). Lisäksi meni huomattavan kookas kuikkalintu, jota emme kuitenkaan määrittäneet.

Muista lajeista mainittakoon ampuhaukka, joka lensi lepikon suunnasta lähellä maanpintaa männikköön. Tulikin mieleen, että pedot olivat todella vähissä. Ampu- ja tuulihaukan lisäksi koko matkan ainoa päiväpeto oli merikotka.




Lähtöpäivänä ei sitten aikaa ollut kuin itäreitille. Sinne mennessä män­nikössä lehahti vaaleavatsainen pöllö. Onneksi (tunnistuksen vuok­si) se laskeutui puuhun. Pitkät korvat ja oranssit silmät eivät jättäneet ereh­tymisen mahdollisuutta (sarvipöllö). Vaikka sen laskeutumispaikka näh­tiin melkein oksan tarkkuudella, oli sen löytäminen silti kovin vai­keaa.

Reitillä nähtiin mm. suokukkoja ja kuovi. Paluureitin teimme lepikon läpi, jotta sekin tulisi nähtyä. Siellä oli retken toinen teeri (uros) sekä vain hetken vilahtanut piekana (Timo näki paremmin ja tunnisti).

Lauantaita lukuunottamatta sää oli koko ajan poutainen. Muuttoa ei kuitenkaan ollut juuri ollenkaan, mikä oli lievä pettymys.

Käenpiikojen runsas näkeminen useampana päivänä (jopa ikkuna­pin­na­na) ja kuvaaminen sekä punakuirit jäivät parhaiten mieleen tältä retkeltä. Lajeja lienee sadan nurkilla. En kuitenkaan vielä laskenut.