LINTUKIRJA

Kuusamo 2006
Kuusamo 2007
Kuusamo 2009
Kuusamo 2010
Kuusamo 2011
Kuusamo 2012
Kuusamo 2013
Kuusamo 2014
Kuusamo 2015
Kuusamo 2016
Kuusamo 2017

Muita dokumentteja

Lajilista
Aakkosellinen lajilista


Kuusamo, 9.6. - 17.6.2018






Nuotittomat osallistuivat Lintu­ma­ra­to­niin. Jouk­kuees­sa olivat Arto Kalliola, Pekka Sarvela, Jari Kår­lund ja Hannu Ali-Es­ko­la. Tällä kertaa majoituimme Rukan länsipuolelle lähelle Talvijärven rantaa.



Ennen kisaa


Nytkin ajattelimme pohjustaa ja tehdä sen suunnitelmallisemmin kuin viime vuonna. Suunnitelmiin uhkasi tulla iso muutos Arton jouduttua silmäleikkaukseen, mikä uhkasi estää osallistumisen kokonaan. Tulimme Hannun ja Jarin kanssa lauantaina 9.6.2018. Menomatkalla nuijasimme pikkukultarinnan Joroisissa. Se oli ollut paikalla noin tuntia ennen meitä.

pikkusirkku
Näin oli viime vuonna: "Kaikkialla oli suuria lumikasoja, järvissä oli jäitä, eikä puissa ollut lehtiä". Nyt oli aivan toinen tilanne. Lehdet olivat suuret, ilma lämmin ja muutenkin ke­säinen.

Me kiertelimme Kuusamoa neljän päivän ajan, eikä vieläkään toimintaamme voi poh­jus­tamiseksi sanoa, Kuusamoa tuli kuitenkin varsin laajalti tutkittua ja pääsääntöisesti löysimme kohteita, joissa ei kannata käydä kisassa.

Pääasiallinen havainto oli se, että laululinnut olivat jo hiljentyneet ja jo neljän päivän aikana hiljeni lisää. Myös vesilintuja tuntui olevan vähän.

Valmistelun aikana löysimme 116 lajia, mikä on kohtalaisen paljon. Paljon oli kuitenkin ylilentäviä, joilla ei pohjustusmielessä ollut merkitystä.

Joukkueita oli ilmoittautunut 15, yksi enemmän kuin viime vuonna. Artokin oli saanut lääkäriltä luvan ja saapui Kuusamoon torstai-iltana.

lammas autoon
Kisan kulkua

Aloitimme vanhaan tapaan Oulangan pohjoispuolelta, ja aloituslajiksi otimme metsähanhen. Niitä kun pohjus­tuk­sessa näimme vain kaksi ylilentävää parvea. Ei se huono valinta ollut, sillä kisassa näimme tämän jälkeen vain neljän linnun parven.

Keräsimme lajeja pikkuhiljaa. Paino sanalla pikkuhiljaa, sillä lajeja kertyi aluksi varsin hitaasti. Jopa niin hitaasti, että neljännen tunnin saldo on huo­nompi kuin kertaakaan ennen.

Kisan aikana jouduimme myös maa­ta­lous­töihin. Eräällä katselu­pai­kal­la oli karannut lampaita. Yksi oli saatu kiinni ja se piti nostaa autoon (lammas painoi noin sata kiloa). Kiinniottajat pyysivät meitä apuun ja tietenkin au­toimme.

pohjansirkku
Vakavampi hidastus sattui lauantai­aamuna. Pysähdyimme erään pellon reu­naan ja Jari huomasi yhden renkaan olevan tyhjentymässä. Siihen menivät viimeisetkin voitonmahdollisuudet. Seuraavaksi sitten ihmeteltiin, mitä tehdä. Onneksi autossa oli vararengas, ja mikä tärkeää, huollossa oli tarkistettu sen ilmanpaine. Vararengas on Citroenin tässä mallissa ulkona tavaratilan alapuolella metallikehikossa. Kaikki kiinnikkeet olivat tietenkin ruosteessa, ja lievää väkivaltaa käyttäen se lopulta saatiin irti. Renkaan vaihto oli se helpoin osa prosessia. Lopulta kehikkokin saatiin kiinnitettyä takaisin ja kisa pääsi jatkumaan.

Aikaa tähän kului pitkästi toista tuntia, ja ainakin yksi pitempi suunniteltu reittiosuus piti jättää väliin. Sitähän ei tiedä, menetimmekö jotain, mutta pohjustettuna siellä oli pari hyvää lajia. Kisa-aikaa ei sitten enää ollut kovinkaan paljoa, mutta erikoisuutena mainittakoon, että lopetuslajimme merilokki oli ässä.

Peruslajeja 1 käki

Kisan peruslajilistat oli pantu uuteen uskoon, ja peruslajit 1 -listaan kuuluu vain helppoja lajeja. Siitä huolimatta puuttumaan jäivät kuukkeli ja urpiainen. Molemmat nähtiin pohjustusaikana useamman kerran.

Kuviin jäi esimerkiksi käki, härkälintu, kuikka, pikkukuovi sekä kuovi.

Kalatiiralla oli vaikeata niellä ahventa.

Vuotunkijärveltä löytyi erikoisen värinen haa­pana. Yllättävästi jouduimme etsimään sekä rantasipiä että kulorastasta, kun alku­vai­hees­sa emme varmistaneet kolmea näkijää näh­dyille linnuille.

Joukkueemme tulos tässä ryhmässä oli siis 68, mikä ei ollutkaan ihan huono.

lapintiainen
Peruslajeja 2-3

Myös toinen peruslajilista oli kokenut muutoksia. Vaikeampia lajeja oli pudotettu huutolajeihin ja helpompia huutolajeja nos­tet­tu peruslajeihin. Mm. tiltaltti ja peukaloinen olivat täällä. Molemmat myös meillä. Tässä ryhmässä saimme 23 lajia, minkä olemme ylittäneet vain ennätysvuosina.

Tänäkin vuonna löysimme kapus­ta­rin­nan, mutta toisin kuin oletimme, emme mul­los­pellolta.

Virtavästäräkki kuitenkin jäi kisassa puut­tu­maan, vaikka se oli pohjustettuna. Sillä oli jo muutamaa päivää aikaisemmion lentopoi­ka­set, joten ennakomme isoa riskiä jo etu­käteen.

Lapintiaisen pesä kerrottiin avaus­ko­kouk­sessa, ja sillä oli pesäpoikaset. Ruokkivan emon odottamiseen ei mennyt kauaa. Toinen kerrottu laji, pikkuvarpunen keskustassa ei suostunut näyttäytymään useasta yrityskerrasta huolimatta.

Sorsaosastolla ei ole kehumista. Tavalliset vesilinnut kyllä löysimme. Ja kakkosryhmästä myös metsähanhen ja mustalinnun. Kävimme kyllä Vuotungin tornilla, mistä jotkut olivat nähneet jouhisorsan ja heinätavin, mutta turhaan.

muuttohaukka
Huutolajeja

Yleisimmät huutolajit oli nostettu peruslajeihin, joten huonona tekosyynä sitäkin voi pitää. Huutolajeja meillä oli kuusi. Ruskosuohaukka lenteli Lakkisalmella. Muuttohaukan pesä oli tiedossamme ja siten helppo tapaus. Merilokki oli pudotettu huutolajiksi, ja sen saimme lopetuslajina ja ässänä. Helmipöllön kuulimme, kun yritimme kuulla pohjustettua varpuspöllöä. Hernekerttu ja idänuunilintu löytyivät samalta paikalta Juumasta.

Näin kävi

Saimme kokoon 97 lajia, mikä poh­jus­tus­lajeihin verrattuna on vähän. Tietenkin voi syyttää rengasrikkoon mennyttä aikaa, mutta tuskin se voittoa vei. Tuloksella päätyi sijalle 14., eli ei viimeiseksi.

Lajikertymä tunneittain oli seuraava:

20, 27, 30, 37, 46, 50,
56, 62, 66, 72, 75, 79,
82, 83, 83, 83, 83, 86,
89, 93, 94, 94, 97, 97.
ristisorsa




Kotiinpaluu


Jari ja Hannu lähtivät toisella autolla, Arto ja Pekka toisella. Jälkimmäinen pari kävivät Oulussa punakottaraista yrittämässä. Sitä ei näkynyt, mutta paikalla oli ristisorsapari ja kaksi poikasta.








Seuraavassa kisan lajilista:


Laulujoutsen
Metsähanhi
Haapana
Tavi
Sinisorsa
Tukkasotka
Mustalintu
Pilkkasiipi
Telkkä
Uivelo
Tukkakoskelo
Isokoskelo
Teeri
Kaakkuri
Kuikka
Härkälintu
Ruskosuohaukka
Maakotka
Muuttohaukka
Sääksi
Kurki
Tylli
Kapustarinta
Töyhtöhyyppä
Pikkukuovi
Kuovi
Rantasipi
Metsäviklo
Valkoviklo
Liro
Lehtokurppa
Taivaanvuohi
Kalatiira
Lapintiira
Pikkulokki
Naurulokki
Kalalokki
Selkälokki
Harmaalokki
Merilokki
Kesykyyhky
Sepelkyyhky
Käki
Helmipöllö
Suopöllö
Palokärki
Tervapääsky
Käpytikka
Törmäpääsky
Haarapääsky
Räystäspääsky
Metsäkirvinen
Niittykirvinen
Keltavästäräkki
Västäräkki
Tilhi
Koskikara
Rautiainen
Peukaloinen
Punarinta
Sinipyrstö
Leppälintu
Pensastasku
Kivitasku
Räkättirastas
Laulurastas
Punakylkirastas
Kulorastas
Ruokokerttunen
Lehtokerttu
Hernekerttu
Idänuunilintu
Pajulintu
Tiltaltti
Hippiäinen
Harmaasieppo
Kirjosieppo
Hömötiainen
Lapintiainen
Sinitiainen
Talitiainen
Harakka
Naakka
Varis
Korppi
Varpunen
Peippo
Järripeippo
Viherpeippo
Vihervarpunen
Pikkukäpylintu
Punavarpunen
Punatulkku
Keltasirkku
Pikkusirkku
Pohjansirkku
Pajusirkku

musta: peruslaji 1          (68/70)
sininen: peruslaji 2        (23/40)
punainen: huutolaji        (6/36)