|
|
Olen koonnut tänne kuvia, jotka miellyttävät minua eniten.
Itse kohteen, eli linnun on tietenkin oltava hyvin näkyvillä.
Muita vaikuttavia tekijöitä on ollut kuvien värit, joista hyviä esimerkkejä ovat uudemmissa sarjoissa hiiripöllö, peippo, keltasirkku ja viimeisimpänä mustarastas.
Hiiripöllöä kuvatessani tiesin, että onnistuessaan värit ovat erinomaiset, muissa kaunis tausta on ollut yllätys.
Toinen tekijä on tilanne, jolloin kuvan asetelma viehättää. Esimerkkinä vaikka sarvipöllö.
Tietenkin tähän sarjaan kuuluu ensimmäinen hyvä kuva, kanahaukka.
Tärkeintä on kuitenkin se, miten itse olen katsellut. Joku toinen voisi valita erilaisen joukon otsikon alle.
Kuvat on ryhmitelty kymmenen kuvan ryhmiin liian pitkien latausaikojen välttämiseksi, uusimmat alkuun.
Parhaat 6
Parhaat 5
Parhaat 4
Parhaat 3
Parhaat 2
|
|
|
Kuhankeittäjä (Golden Oriole)
Joutsa, 15.7.2005
Kovasta vastavalosta huolimatta keltainen väri loistaa.
Saunaan lähtiessä klo 20:55 kuului outoa kirkunaa ja
aivan keltainen lintu lensi mökin yläpuolella.
Lähdimme katsomaan ja niinhän se istui korkealla
koivun latvassa kirkuen. Seuraavana aamuna se kirkui
taas, mutta lauloi lopulta "kuha kiehuu".
Samalla laji on ensimmäinen, josta on kuvattu
elämänpinnayksilö (jos ei lasketa kamerapuhelimella
kuvattua tunturikihua).
|
|
|
Isokoskelo (Goosander) Joutsa, 3.7.2005
Isokoskelopoikueesta sai useampiakin viehättäviä perhekuvia. Kaikkiaan poikasia oli 16.
|
|
|
|
Rantasipi (Common Sandpiper) Viikki, 20.6.2005
Rantasipin poikaset
hyppelivät jopa
liiankin lähellä.
|
|
|
|
Viitakerttunen (Blyth's Reed Warbler)
Niskala, 9.6.2005
|
|
|
|
Kalatiira (Common Tern)
Viikki, 18.5.2005
Kalatiira
poseerasi
komeasti
ja melko
pelottomasti
Pornaistenniemen
tornin viereisen
sillan kaiteella.
|
|
|
|
Kiuru (Sky Lark) Viikki 3.4.2005
Ensimmäinen pikkulinnusta saatu parempi kuva.
|
|
|
|
Valkoselkätikka (White-backed Woodpecker)
Lauttasaari, 1.4.2005
Aprillipäivänä kuvattu ehkä tähän mennessä
parhaiten onnistunut lintukuva. Sattumalta
netistä löytyi
kokeneen lintukuvaajan ottamia kuvia
samasta linnusta (sarjan toinen kuva). Varpaiden
asennosta voi päätellä, ettei kuvien ottamisen
välillä ollut muutamaa sekuntia enemmän.
|
|
|
|
Sarvipöllö (Long-eared Owl)
Lauttasaari, 24.2.2005
Pakkasta -20°.
Linnusta näkee,
että kylmää on
ja väsyttää.
|
|
|
|
Harmaalokki (Herring Gull)
Vantaanjoen suu, 1.11.2004
|
|
|
|
Kanahaukka (Northern Goshawk)
Viikki, 4.10.2004
Nuori kanahaukka
söi ahkerasti
varista ja päästi
kuvaamaan todella
läheltä. Ensimmäinen
todella hyvin
onnistunut kuva
kaukoputken läpi
kuvattuna.
|
|
Alkuun (Newest)
|
|
|