Nykyisissä ja vanhemmissakin pokkareissa on sen seitsemän erilaista asetusta ja vaihtoehtoa, joten pelkän ka­me­ramallin kertominen ei juuri auta oppimaan (vaikka on tärkeä tieto).

Lähinnä vahingonlaukausten kautta kuvauskikkoja oppineena ajattelin kertoa siitä, miten kuvaan pokkarilla hyön­tei­siä.

Nykyinen kamerani on Olympus SH-21. Keskeiset tiedot: 16 megapikselin kuvakoko, 10-kertainen zoom ja 4GB muistikortti (2000 – 3000 kuvaa). Aiemmin minulla oli Canon Ixus IIs, joka kuitenkin lopetti toimintansa ke­väällä 2008. Sen jälkeen oli Olympus μ1010 ja Olympus μ9000.

Kuvakoko: pääasiassa kuvaan 3,2 megapikselin asetuksella. Netissä ja yleensäkin tietokoneen näytöllä käy­tettävät kuvat ovat alle megapikselin koossa, joten kuvaan jää silti huomattava määrä poisleikattavaa. Ja kor­til­lekin mahtuu enemmän kuvia. Kamera käyttää tällöin kennon keskiosaa, jolloin kiila on kapeampi ja hajavaloa tulee vähemmän kuin reunoille. Ero on nähtävissä. 16-kuvakokoa käytän, jos kohde on kauempana (on käytännössä eräänlainen 1,9-kertainen zoom/lisäzoom).

Pakkaus: on asetettavissa ennen kuvanottamista asentoihin ”standard” ja ”fine”. (Standard on valmistajan va­lit­sema mielestään sovelias taso). Käytän vain asentoa ”fine”. Ero on silminnähtävä, mutta tiedostokoko kasvaa vain vähän.

Tarkennus ja valotus: kuten pokkarit yleensäkin, vain automaattisesti valottava ja tarkentava. Kameraan voi lait­taa useita vaihtoehtoisia asetuksia, mutta niiden käyttö on nopeassa tilanteessa hankalaa, joten perus­ase­tuk­sena on sekä tarkennus että valotus kuvan keskiosasta. Tämä mahdollisuus puuttuu useista uusimmista malleista, mikä on vaikuttanut kameramallin valintaan.

Kamerassa on kolme perusasentoa: normaali, makro ja supermakro. Supermakro on SE ominaisuus, joka in­nos­ti enemmän perhoskuvaukseen.

Lähitilanteissa (alle 50 cm – tarkennusetäisyys 1 – 50 cm) käytän supermakroa. Zoom tai salama ei toimi tässä asennossa, joten niistä ei tarvitse huolehtia. Kuvaaminen onnistuu melko hämärässäkin (kuvanvakaaja on aina päällä). Valtaosa minun perhoskuvistani on otettu supermakrolla.

Hieman kauempaa kuvaan makrolla ja zoomilla (lähes poikkeuksetta täysillä), yleensä ilman salamaa. Etäi­syyt­tä saa olla pari metriä ja vähän ylikin (riippuen perhosen koosta). Tavallisesti otan ensimmäiset kuvat mak­rol­la ja zoomilla. Koskaan ei tiedä, pääseekö riittävän lähelle. Salamaa en käytä oikeastaan ollenkaan. Jos kuitenkin käytän, vain täydellä zoomilla (muuten salama polttaa värit). Vaihtoehtona käytän yhä useammin led-lamppua, jonka valo on lähellä luonnonvaloa.

Kolmas, vähemmän käytetty tapa on kuvata kaukoputken läpi kuten lintuja (normaaliasento). On käytössä vain iso­jen ja arkojen hyönteisten kanssa.

Kovin hämärässä tai pimeässä en kuitenkaan pysty kuvaamaan edes salamalla. Tarkennus ei toimi.

Otan yleensä kuvia eri etäisyyksiltä ja pyrin jo kuvatessa siihen, että kohteen koko on jo kuvassa sopiva jat­ko­käsittelyä varten (leikkaaminen sopivaan kokoon). En pyri täyttämään koko kuva-aluetta, vaan tarvittaessa ku­vaan vähän kauempaa. Kokemus auttaa arvioimaan oikean etäisyyden. Olosuhteista riippuen yritän ottaa 5 – 50 ku­vaa kohteesta ja jos yksilöitä on enemmän, useammasta yksilöstä. Joskus se tuottaa yllätyksen, että la­je­jakin on kaksi. Ainahan se ei onnistu, vaan saattaa jäädä yhteenkin kuvaan (tai nollaan).

Jatkokäsittelystä

Kuvaamista enemmän aikaa vie jatkokäsittely (mihin lasken mukaan surkeat tunnistusyritykset, sivuston yl­lä­pidon ja varmuuskopioinnin). Koska pokkarin kuvalaatu on aina heikompi kuin (kalliin) järjestelmäkameran, pyrin kompensoimaan sitä esittämällä kuvat samalla resoluutiolla kuin ne on kuvattu ja välttämään pienentämistä. Tämä edellyttää kohteen kuvaamista sellaiselta etäisyydeltä, että sen voi leikata kuvasta suoraan oikean kokoiseksi. Omilla sivuillani eniten käytetyt leveydet ovat 1078 ja 538 (kaksi kuvaa rinnakkain sivulla) kuva­pis­tettä, jolloin tyypillinen kuvatiedoston koko on 40 – 120 kb. Hyönteisfoorumilla suositeltu kuvaleveys on 800 – 1000 pikseliä (max 1000) resoluutiovarauksella (tulkitsen siten, ettei kuvaa pidä erityisesti suurentaa, jos al­ku­peräinen on pienempi, eikä suurentamalla tunnistettavuus parane), joten tarvittaessa teen version, joka on tar­koi­tet­tu vain foorumille.

Talletettavien kuvien valinnan lisäksi lähes ainoa tekemäni jälkikäsittely on rajaus (leikkaus). Siihen käytän Win­dows Paint-ohjelmaa, joka yksinkertaisuudessaan on helppo ja nopea. Varsinaisia kuvankäsittelyohjelmia käy­tän vain satunnaisesti ja lähinnä tilapäiseen käyttöön tarkoitettujen kuvien tekemiseen (vaalennus, tum­men­nus, terävöitys, kontrastin säätö, horisontin oikaisu tms.).

Kuvien digitaalista parantelua en (edellä mainittua tilapäistä käyttöä lukuun ottamatta) en harrasta. En ole osannut päättää, mis­sä on hyväksyttävä raja digitaaliselle parantelulle. Joku sanoisi, että syynä on laiskuus, koska se lisäisi jälki­kä­sittelyyn kuluvaa aikaa.

Ongelmia

Suurin ongelma on tarkennus pieniin kohteisiin. Erityisesti kapeilla ruohoilla istuvat pienet otukset ovat hankalia. Tyy­pillisiä ovat heinäkoisat. Automaatti löytää lähes aina taustaa ja itse kohde jää sameaksi läikäksi. Olen ko­keil­lut tuoda kohteen viereen samalle etäisyydelle leveämmän kohteen (sormi, lehti, tikku), mutta melko epä­var­maa se on ollut. Jos hyönteinen ei lähde, etäisyys ei kuitenkaan ole aivan sama (ja syvätarkkuusalue on kovin kapea).

Muuta

Kuvaan vain luonnossa vapaana olevia hyönteisiä, enkä pyydystä tai houkuttele (valolla tai tuoksuilla) niitä ol­len­kaan. Joskus kyllä karkotan niitä toivossa, että istuutuisivat kuvauksellisempaan paikkaan (tai edes nä­ky­viin). Pienellä todennäköisyydellä näin käy.

Pokkarikuvaajana aion myös pysyä. Suurin syy on se, että pokkari kulkee mukavasti taskussa ja on helposti mu­ka­na myös äkkitilanteissa ja muiden harrastusten ohessa (marjassa, sienessä, kalassa, linturetkillä, mökki­aska­reis­sa ja jopa risujen raivauksessa).

Olen lukenut muutaman ohjeen digitaalisesta kuvaamisesta ja oppinut, että käytännössä ne ovat vain kirjoittajan omaan kameramalliin soveltuvia. Muille ne parhaimmillaan antavat vinkkejä löytämään oman kameran kanssa pa­rempia käytäntöjä ja huonoimmillaan antavat vääriä ohjeita. Suhtautukaa tähän samoin.